12.6.2008

"Mennyt talvi on taas menneen talven lumia. Kevät näytti sille taivaan merkit, ja kesä tuntuu munaskuita myöten."

Herooisen parisäkeen taitaja Alexander Pope (1688 - 1744), jota pidetään englantilaisen klassismin tyylipuhtaimpana edustajana, kirjoitti kesän suloista seuraavasti:

"Where'er you walk, cool gales shall fan the glade,
Trees, where you sit, shall crowd into a shade :
Where'er you tread, the blushing flow'rs shall rise,
And all things flourish where you turn your eyes.
O ! how I long with you to pass my days,
Invoke the Muses, and resound your praise !
Your praise the birds shall chant in ev'ry grove,
And winds shall waft it to the pow'rs above."
(Summer: The Second Pastoral, 1709)

Popelle, klassismin keskeisimmän ohjenuoran mukaan, juuri luonnosta ovat löydettävissä ne vakiot, jotka ylittävät ajan ja paikan. Tästä syystä "taiteen on seurattava luontoa" ja taideteoksen ilmennettävä muotokielen täydellistä hallintaa. Järjestys, selkeys ja täsmällisyys nostetaan tekemisen rikkumattomiksi säännöiksi, siksi ideaaliksi, joka ohjaa vajavaista ihmistä kohti täydellisempää.

Luonnon eri ilmiöiden palvonta ja luokittelu on toki värittänyt ihmiskunnan toimia jo historian sarastuksesta asti. Vuodenajoilla, niiden "luonteella" ja kierrolla, on ollut - ja on tietenkin yhä - oma keskeinen roolinsa tässä, ja esimerkiksi kesän tuloon on suhtauduttu aina suurta intoa tuntien. Valon ja jakamisen kauden katsotaan useiden pakanallisten uskomusten mukaan alkavan kesäpäivänseisauksesta - keskikesästä tai Lithasta, Äitimaan ja Aurinkokuninkaan juhlasta - ja loppuvan syyspäivänseisaukseen. Niin ikään kristillistä, Johannes Kastajalle pyhitettyä päivää vietetään juuri sydänkesän alla. Vaihtelujakin toki esiintyy, kuten Irlannissa, jossa kesän alkuna pidetään toukokuun ensimmäistä - vanhan kelttiläisen Beltanen mukaan - ja sen loppuna heinäkuun viimeistä päivää.

Uudemmat meteorologiset määrittelyt pohjaavat taasen ilman lämpötilan keskimääräisiin vaihteluihin, jotka edeltävät tähtitieteellisiä kausia noin kolmella viikolla. Tämän mukaan kesä käsittää siten pohjoisella pallonpuoliskolla kesä-, heinä- ja elokuun, jolloin päivät ovat vuoden lämpimimpiä ja pisimpiä. Terminen kesä alkaa puolestaan jo silloin, kun vuorokauden keskilämpötila pysyy yli kymmenen asteen.

Yleiskielen normaalin nimityksen "kesä" rinnalla esiintyy muitakin ilmaisuja, joista yleisin lienee lähinnä runokieleen kuuluva "suvi". Murteissa ei asianlaita kuitenkaan ole aivan näin, kuten Kielitoimiston sivuilta käy ilmi:

"Suvi on - tai ainakin on ollut - lämpimimmän vuodenajan nimitys lounais- ja hämäläismurteissa, kesä kaikkialla muualla. Toki sanat kesä ja suvi tunnetaan murteissa ympäri Suomea, mutta niiden merkitys ei ole kaikkialla sama. Jos esimerkiksi äidinkieleltään lounaismurteinen käyttää kesä-sanaa, hän tarkoittaakin kesantoa. Itämurteinen puolestaan puhuu suvesta talvella ja tarkoittaa talvista suojasäätä. Paikoin suvi tunnetaan myös ilmansuunnan nimityksenä ’etelä’."

Siinä missä klassismi tavoitteli antiikin esteettisiä ihanteita ja yritti ilmaista muun muassa määrätöntä määritellyin muodoin, oli antiikin kreikkalaisilla jo omat myyttiinsä kesälle - jonka ruumiillistumaa he kutsuivat nimellä Theros tai Opora - ja vuodenaikojen synnylle. Jälkimmäiseen liittyen tarina kertookin seuraavasti:

Zeuksen ja Demeterin tytär Persefone oli niin kaunis tyttö, että kaikki rakastivat häntä, ja jopa manalan jumala Haades halusi hänet itselleen. Eräänä päivänä, kun Persefone keräsi kukkia Ennan tasangolla, avautui maa yllättäen ja Haades kaappasi hänet maan sisään. Tyttärensä katoamisesta murtunut Demeter lähti etsimään Persefonea, kunnes Helios, aurinko, joka näkee kaiken, kertoi mitä oli tapahtunut. Demeter oli niin vihainen, että maa kuivui ja tuli katovuosi, ja lopulta Zeuksen oli pakko lähettää Hermes hakemaan Persefone takaisin. Haades suostui vastentahtoisesti, mutta onnistui syöttämään Persefonelle granaattiomenan, joka sitoi tämän ikuisesti manalaan. Persefone joutui viettämään siellä kolmanneksen vuodesta, mutta muun ajan hän sai viettää äitinsä kanssa, jolloin maa vihannoi. Kun Persefone joutui palaamaan takaisin manalaan, Demeter ei antanut enää minkään kasvaa ja näin alkoi talvi.

Ei kommentteja: