Sana ”inflaatio” johtuu latinan inflatiosta, joka tarkoittaa ’puhaltamista’, ’tuulen nousemista’, ’vatsan turpoamista’, ’pöyhkeyttä’. Kuinka osuvaa siis, että viime vuosina kenties huutavimmasta inflaatiosta kärsinyt sana on valjastettu juurikin kuvatunlaisen pöhöttymisen ja julkeuden keulakuvaksi. Kyseinen sana on tietenkin ”vapaus”, joka on raahattu mitä käsittämättömimpien väitteiden näennäismoraaliseksi tueksi eri väkivallan muotojen rintamille.
Saksalainen filosofi Wilhelm von Humboldt (1767 - 1835) esitti kirjassaan Ideen zu einem Versuch, die Grenzen der Wirksamkeit des Staats zu bestimmen (1851), että valtion ainoa sovelias tehtävä on turvallisuuden tarjoaminen. Kansalaisille tulee siis taata vapaus elää, kuten he haluavat, koska inhimillisen kehityksen kiistämättömin ja keskeisin merkitys on sen moninaisuus kaikessa runsaudessaan. Tämä on tietenkin vain yksi turvallisuuden määrittelyistä, mutta mielestäni yksi kestävimmistä sellaisista.
Kuitenkin tämä moninaisuuden ulottuvuus on niin ikään hangattu pois niistä retorisesti hätkähdyttävistä linjauksista, joilla tiettyjen ryhmien - eikä niinkään kansalaisten sinänsä - turvallisuus pyritään nykyisin turvaamaan. Johtoargumenttina näiden vakuuttelujen sementoimiseksi toimii tietenkin huoli vapaudesta, vaikka kyse on päinvastoin sen kustannuksella toimimisesta. Toisaalta tämä ikiaikainen me vastaan nuo -strategia ei voisi muuten toimiakaan.
Jos turvaaminen näin ollen on pelkkää yksisuuntaista omien etujen ajamista, romutetaan ensinnäkin minkäänlainen mahdollisuus moninaisuudesta lopullisesti ja samalla ajetaan käsitys inhimillisestä vastuusta kategoriseen umpikujaan. Vastuu on velvollisuutta vastata jostakin asiasta, henkilöstä, toiminnasta tai teosta, mutta yksisilmäinen lähtökohta vastuusta ei voi olla muuta kuin luistamista tästä vastuunalaisuudesta. Toisaalta tällainen menettelytapa vahvistaa entisestään jo edellä mainittua me vastaan nuo -ajattelua, eikä tältä kannalta vaikuta siis mitenkään poikkeukselliselta.
Dialogisen filosofian edustaja Emmanuel Lévinas (1906 - 1995) lähestyi vastuuta niin sanotun intersubjektiivisuuden eli subjektien välisen vuorovaikutuksen taholta. Yleensä ottaen dialoginen filosofia korostaa avointa keskustelua, jonka tarkoituksena on kohottaa argumentaatio ikään kuin uudelle tasolle painottaen samalla mahdollisia uusia näkökulmia ja yleiseen hyvään pyrkivää eettisyyttä. Lévinasin mukaan tämänkaltainen vuorovaikutus toimii ennen kaikkea osapuolia yhdistävänä, vastaan tulemiseen ja kohtaamiseen pohjaavana tekijänä, jolloin tuloksena ei ole niinkään kaksi yksilöä kuin dyadi, kakseus.
Lisäksi tällaisen kaksisuuntaisuuden ja inhimillisen vastuun määrittämä tila pysyy avoimena, eikä muotoudu totaliteetiksi, omaa erinomaisuuttaan ja erehtymättömyyttään uhkuvaksi ehdottomuudeksi - johon edellä mainitut vapaudella ratsastajat näyttävät viime kädessä pyrkivän.
” I remember looking at the Liberty Bell in Philadelphia when I was a little kid. That's what I love about illusions; they're right up there in front of you but somehow you don't see them... until suddenly you do...”
- Grant Morrison: “The Invisibles, vol. 2, issue 22”
19.3.2008
Vapaus & vastuu
Lähettänyt
J. S.
kello
14:03
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
1 kommenttia:
Lyhyesti. Oli käydä hassusti Vietnamin sodan aikaan, kun olin Amerikassa. Olin tietysti undergroundlehden toimituksessa töissä, kirjaimellisesti under ground, koska toimitus sijaitsi kellarissa ja siellä oli vielä kuuma kuin pätsissä.
Taitto loppui kello jotain 2-3 yöllä ja lehteä lähdettiin viemään autolla painoon, me muut lähdettiin kävelemään kotiin.
Mutta moottoripyöräpoliisi olikin odottamassa kulman takana. Ei yhtä ainutta autoa tai ihmistä missään ja liikennevalot sattuivat palamaan punaista. Jaywalkin.
Ei tullut sakkolappua, tuli määräys mennä katsomaan liikenneleffaa kaupungintalon kellariin. Kellareista ei päässyt eroon millään.
Tuli sitten leffapäivä. Mentiin paikalle, mutta joku idiootti, provokaattorin perkele, oli räjäyttänyt Liberty Bellin. Saman tien kellarihuone oli hajonnut säpäleiksi, seiniä lukuunottamatta.
Sitten tulikin jo poliisi ovelle kolkuttamaan, että ette ole käynyt katsomassa elokuvaa. Selitin että kun se Vapauden kello räjäytettiin.
Poliisi, nuori norjalaispoika, antoi haasteen käräjille, jossa minun piti plead guilty. Sain sakkolapun, mutta saman tien sain sen takaisin, koska en ollut voinut käydä katsomassa liikenne-elokuvaa.
Tämä tapahtui kesällä 1970.
Lähetä kommentti