Sää - lämpötila 3.1 °C, lounaistuulta 3.9 m/s, selkeää

Listattaessa universaaleimpia puheenaiheita nousee sää - kaikessa banaalisuudessaan - kirkkaasti kärkisijoille. Banaalisuudella en kuitenkaan tässä yhteydessä halua viitata niinkään latteuteen kuin sään jokapäiväisyyteen sanan luonnollisessa mielessä. Sää onkin - latteuksia kuitenkaan millään tavalla karttamatta - monella tavalla osa sitä ilmaa, jota hengitämme, se harmaa arki, joka yhdistää meitä kaikkia ympäri maapallon.

Sanakirjoissa sää määritellään “ilmakehän tilaksi maanpinnalla jollakin tietyllä paikalla tiettynä aikana”, ”säätilaksi”, ”ilmaksi”. Sanan historia on kehittynyt alun perin ajanjaksoa tarkoittavasta merkityksestä nykyiseen muotoonsa. Niinpä esimerkiksi antiikin kreikkalaisilla ei ollut yleissanaa säätä varten: he tunsivat kyllä ”hyvän ilman” - aithria, eudia - ja esimerkiksi ”myrskyn” ja ”talven”, mutta vasta Bysantin aikana sanaa kairos, aika, ryhdyttiin käyttämään kuvaamaan säätä yleisemmin. Myös latinan tempestas, sää, tarkoitti alun perin juuri ’aikaa’.

Jos jo ammoisista ajoista lähtien säällä on katsottu olevan läheinen suhde aikaan ja sen kiertoon, ei olekaan mikään ihme, että ihmiset ovat kääntyneet sen puoleen niin ikään tulevaan liittyvissä seikoissa: useat muinaiskansat harjoittivatkin muun muassa meteoromantiaa eli erilaisista sääilmiöistä tehtävää ennustamista. Alkujaan tämä käsitti meteoreista ennustamisen, mutta esimerkiksi roomalaiset auguurit, ennustajapapit, sisällyttivät tulkintojensa piiriin myös ukkosen, salamat, auringonpimennykset ja vastaavat taivaalliset ilmiöt.

Uudemmalle ajalle saavuttaessa sääilmiöistä ennustaminen muuttui kyseisiä ilmiöitä ennakoiviksi toimiksi, joista muotoutui nykyisin meteorologiana tunnettu ilmatiede. Sana ”meteorologia” palautuu kuitenkin jo Aristoteleen teokseen Meteorologica - noin vuonna 340 eaa. -, jossa säähavainnot yhdistyvät pohdiskeluihin sääilmiöiden alkuperästä. Uudempi tieteellinen meteorologia pääsi puolestaan kehittymään varsinkin 1600- ja 1700-luvulla kehitettyjen mittalaitteiden ja yleisemmän fysikaalisiin prosesseihin liittyvän ymmärryksen myötä.

Yhtä kaikki ennustamisen ulottuvuus ei säästä puhuttaessa ole kadonnut minnekään. Sen sijaan käsitys näiden ennusteiden varmuudesta ja sääilmiöiden luonteesta ylipäänsä on ollut tiiviinkin keskustelun kohteena ja 1900-luvun jälkipuoliskolla esimerkiksi kaaosteorian myötävaikutuksesta: matemaatikko ja meteorologi Edward Lorenzin kuuluisa tutkimus vuodelta 1972, ”Voiko perhosen siivenisku Brasiliassa aiheuttaa tornadon Teksasissa?”, lanseerasikin yleisempään tietoisuuteen perhosvaikutuksena tunnetun periaatteen, jonka mukaan pieninkin muutos tietyn systeemin alkuehdoissa suurenee nopeasti ajan kuluessa ja aiheuttaa näin laajoja, epälineaarisia muutoksia. Lorenzin havaintojen perusteella myös ilmakehä on tällainen kaoottinen järjestelmä, jonka ehdoton ennustaminen on siis silkka mahdottomuus.

Lorenz teki läpimurtonsa 1960-luvulla, kuten Bob Dylankin, joka vuonna 1965 ilmestyneessä kappaleessaan ”Subterranean Homesick Blues” viittasi muun muassa säätiedottajiin. Dylanin sanoista ”you don’t need a weatherman to know which way the wind blows” innoituksen saanut kumouksellinen, Michiganin yliopistossa perustettu järjestö Weathermen - eli Weather Underground - toimi puolestaan 1960-luvun lopulta aina 1970-luvun puoliväliin saakka tarkoituksenaan ”herättää kauhua valkoisessa Amerikassa”. Järjestön toiminta käsitti niin yleistä agitaatiota ja vastakulttuurisen aineksen organisointia kuin vallankumouksellista voimankäyttöäkin esimerkiksi pommi-iskujen muodossa.

Myös Guy Debord, radikaali kumouksellinen hänkin, uskoi, että vallankumous tuo mukanaan kauniin, aurinkoisen sään. Vallankumouksen kera tai ilman, sää on joka tapauksessa niin fysikaalisina ilmiöinä kuin mitä vaihtelevimpina kulttuurisina ja yhteiskunnallisina merkityksinä lähes kaikkivoipa läsnäolo. Se on muokannut käsityksiä ennusteista ja tieteellisistä unelmista ja tuntuu päivästä toiseen sanelevan ihmisten mielialoja. Samaan aikaan se on - myös poliittisessa mielessä - luomassa mitä ajankohtaisimpia uhkakuvia esimerkiksi ilmastonmuutoksen muodossa. Sään yhteydessä onkin vaikea tehdä suoraa eroa muodon ja sisällön välillä - jos tällaiseen erotteluun nyt ylipäänsä on sen suurempaa mieltä lähteä.