Yksinkertaisuus

"Ensin on vuori, sitten ei ole vuorta, sitten on.”
- zen-koan

Koan on zen-buddhalainen kysymys, väite tai tarina, joka ei rakennu rationaalisuuden perustuksille. Sen tarkoitus on murtaa ehdollistuneen, tavanomaisiin vastauksiin ja reaktioihin jähmettyneen mielen tapaa hahmottaa asioita ja auttaa kohti valaistumisen kokemusta - tähän hetkeen ja todellisuuteen heräämistä. Japaniksi tätä heräämistä kutsutaan kenshoksi, joka tarkoittaa ”todellisen olemuksensa näkemistä” tai ”maailman näkemistä sellaisena kuin se on”.

Kaaosteorian mukaan eri ilmiöt - esimerkiksi säätila, maanjäristykset, pörssikurssien heilahtelut - noudattavat taasen yksinkertaisia, pohjimmiltaan samoja lakeja, jotka Isaac Newton (1642 - 1727) keksi yli kolmesataa vuotta sitten. Niinpä tieteen jo pitkään tuntemien yksinkertaisten lakien avulla voidaan selittää - muttei ennustaa - usein näennäisen kaoottisilta vaikuttavia ilmiöitä tai selittämättömältä vaikuttavaa käyttäytymistä. (John Gribbin: Syvä yksinkertaisuus. Kaaos, kompleksisuus ja elämän synty. Ursa 2005, s. 15).

Ihmiset tuntuvat tosin jopa tieten tahtoen tekevän asioista usein monimutkaisia, koska tämän katsotaan luovan kuvan jostain syvällisestä tai merkityksellisestä - jostain perimmäisen rationaalisesta. Pahimmassa tapauksessa tämän kaltaisen käyttäytymisen voi kuitenkin nähdä luovan ainoastaan monenlaisia lukkoja ja solmuja. Tätä vasten olisikin hedelmällistä lähestyä asioita ja ilmiöitä tavalla, joka huomioi sen, että ympäröivän maailman monimutkainen käyttäytyminen on pikemmin vain ”pinnan monimutkaisuutta, joka kumpuaa syvästä yksinkertaisuudesta” (ibid., s. 16).

Siinä missä monimutkaisuus viittaa vaikeatajuisuuteen tai sekavuuteen - jotka kannustavat pelkistämiseen, erotteluun -, viittaa kompleksisuus puolestaan kokonaisuuteen, monimuotoisuuteen - siinä huomioidaan se, kuinka kaikki on yhteydessä kaikkeen muuhun ja kuinka asiat toistavat itseään mittakaavasta toiseen. Kompleksisuus syntyy siis siitä, kun yksinkertaiset kappaleet - vaikkapa vipu ja pyörä - liitetään toisiinsa niin, että niiden vaikutus toisiinsa synnyttää jotakin suurempaa kuin osien summan (ibid., s. 155).

Aina ei tietenkään ole täysin varmaa, että yksinkertaisin ratkaisu - vaikkapa tieteelliseen - ongelmaan olisi juuri se oikea, mutta useimmiten tämä Okkamin partaveitsenä tunnettu periaate on osoittautunut luotettavaksi nyrkkisäännöksi. Kyseinen periaate onkin nimetty englantilaisen loogikon ja filosofin Vilhelm Okkamilaisen (n. 1285 - 1349) mukaan, joka sanoi, ettei pitäisi tehdä enempää oletuksia kuin on välttämätöntä. (ibid., s. 144.)

Aivan kuten koan pyrkii paradoksin kautta purkamaan jokapäiväisiä otaksumia, näyttäytyy myös yksinkertaisuudesta kumpuava kompleksisuus aluksi paradoksilta. Mutta kyse onkin juuri paradoksiin sisältyvästä voimasta murtaa totunnainen, tavanmukainen ja viime kädessä siitä, kuinka ottaa sen tarjoama haaste vastaan. Paradoksia ei pysty ”ratkaisemaan” yrittämällä selvittää ristiriita - on pikemminkin yritettävä astua sivuun, vaihtaa perspektiiviä, kurkottaa reunojen yli.

Ensimmäinen askel tähän voisi kenties olla se, että pyrkii pitämään mielessään seuraavan seikan: silloin, kun on nälkäinen, tulee syödä ja silloin, kun on väsynyt, tulee nukkua.