29.2.2008

Välinäytös

tauko (lyhyehkö) aika jolloin jk toiminta on pysähdyksissä, keskeytyneenä, paussi, väliaika. Lyhyt, pieni tauko. Kahvi-, lounas-, tupakkatauko. Tulitauko. Levähdys-, hengähdystauko. Neuvottelu-, ottelutauko. Pitää tauko, taukoa. Mennä tauolle.
(Kielitoimiston sanakirja, 3. osa, S-Ö. Kotimaisten kielten tutkimuskeskus 2006)

19.2.2008

Yksinkertaisuus

"Ensin on vuori, sitten ei ole vuorta, sitten on.”
- zen-koan

Koan on zen-buddhalainen kysymys, väite tai tarina, joka ei rakennu rationaalisuuden perustuksille. Sen tarkoitus on murtaa ehdollistuneen, tavanomaisiin vastauksiin ja reaktioihin jähmettyneen mielen tapaa hahmottaa asioita ja auttaa kohti valaistumisen kokemusta - tähän hetkeen ja todellisuuteen heräämistä. Japaniksi tätä heräämistä kutsutaan kenshoksi, joka tarkoittaa ”todellisen olemuksensa näkemistä” tai ”maailman näkemistä sellaisena kuin se on”.

Kaaosteorian mukaan eri ilmiöt - esimerkiksi säätila, maanjäristykset, pörssikurssien heilahtelut - noudattavat taasen yksinkertaisia, pohjimmiltaan samoja lakeja, jotka Isaac Newton (1642 - 1727) keksi yli kolmesataa vuotta sitten. Niinpä tieteen jo pitkään tuntemien yksinkertaisten lakien avulla voidaan selittää - muttei ennustaa - usein näennäisen kaoottisilta vaikuttavia ilmiöitä tai selittämättömältä vaikuttavaa käyttäytymistä. (John Gribbin: Syvä yksinkertaisuus. Kaaos, kompleksisuus ja elämän synty. Ursa 2005, s. 15).

Ihmiset tuntuvat tosin jopa tieten tahtoen tekevän asioista usein monimutkaisia, koska tämän katsotaan luovan kuvan jostain syvällisestä tai merkityksellisestä - jostain perimmäisen rationaalisesta. Pahimmassa tapauksessa tämän kaltaisen käyttäytymisen voi kuitenkin nähdä luovan ainoastaan monenlaisia lukkoja ja solmuja. Tätä vasten olisikin hedelmällistä lähestyä asioita ja ilmiöitä tavalla, joka huomioi sen, että ympäröivän maailman monimutkainen käyttäytyminen on pikemmin vain ”pinnan monimutkaisuutta, joka kumpuaa syvästä yksinkertaisuudesta” (ibid., s. 16).

Siinä missä monimutkaisuus viittaa vaikeatajuisuuteen tai sekavuuteen - jotka kannustavat pelkistämiseen, erotteluun -, viittaa kompleksisuus puolestaan kokonaisuuteen, monimuotoisuuteen - siinä huomioidaan se, kuinka kaikki on yhteydessä kaikkeen muuhun ja kuinka asiat toistavat itseään mittakaavasta toiseen. Kompleksisuus syntyy siis siitä, kun yksinkertaiset kappaleet - vaikkapa vipu ja pyörä - liitetään toisiinsa niin, että niiden vaikutus toisiinsa synnyttää jotakin suurempaa kuin osien summan (ibid., s. 155).

Aina ei tietenkään ole täysin varmaa, että yksinkertaisin ratkaisu - vaikkapa tieteelliseen - ongelmaan olisi juuri se oikea, mutta useimmiten tämä Okkamin partaveitsenä tunnettu periaate on osoittautunut luotettavaksi nyrkkisäännöksi. Kyseinen periaate onkin nimetty englantilaisen loogikon ja filosofin Vilhelm Okkamilaisen (n. 1285 - 1349) mukaan, joka sanoi, ettei pitäisi tehdä enempää oletuksia kuin on välttämätöntä. (ibid., s. 144.)

Aivan kuten koan pyrkii paradoksin kautta purkamaan jokapäiväisiä otaksumia, näyttäytyy myös yksinkertaisuudesta kumpuava kompleksisuus aluksi paradoksilta. Mutta kyse onkin juuri paradoksiin sisältyvästä voimasta murtaa totunnainen, tavanmukainen ja viime kädessä siitä, kuinka ottaa sen tarjoama haaste vastaan. Paradoksia ei pysty ”ratkaisemaan” yrittämällä selvittää ristiriita - on pikemminkin yritettävä astua sivuun, vaihtaa perspektiiviä, kurkottaa reunojen yli.

Ensimmäinen askel tähän voisi kenties olla se, että pyrkii pitämään mielessään seuraavan seikan: silloin, kun on nälkäinen, tulee syödä ja silloin, kun on väsynyt, tulee nukkua.

8.2.2008

Väärinymmärretty viikinki - tai oikeinkirjoituksesta Osloon

1. Kielitoimiston oikeinkirjoitusopas ilmestyi viime lokakuussa ja on kaikille suomen kielen ja kirjoittamisen kanssa tekemisissä oleville mitä innostavinta - kuinka muutenkaan - iltalukemista. Se antaa virallisen kielenhuollon suositukset muun muassa välimerkeistä, yhdyssanoista ja alkukirjaimen valinnasta seikkaperäisesti ja yleistajuisesti runsaiden esimerkkien kera. Kirjassa on myös lyhenneluettelo ja muita aakkosellisia luetteloita.

Miksi oikeinkirjoitusopasta sitten tarvitaan? Kirjan johdannossa asiaa puretaan seuraavasti:

”Oikeinkirjoituksella tarkoitetaan vakiintunutta ja yleisesti hyväksyttyä tapaa esittää kieltä kirjoitettuna käyttäen kirjaimia ja merkkejä ja näiden yhdistelmiä. Kirjoituksessa on merkittävä näkyviin asioita, joita puheessa ilmaistaan esimerkiksi painotuksilla tai tauotuksella. Siksi oikeinkirjoitusohjeita annetaan mm. välimerkkien ja sanavälien käytöstä.”

”Oikeinkirjoitus on osa kirjoitetun yleiskielen normistoa. Yleiskielen suositukset koskevat ennen kaikkea asiatekstejä. […] Kirjoituskäytäntöjä ei kuitenkaan ratkaise pelkästään viestintäkanava, vaan niihin vaikuttaa aina myös koko kirjoitustilanne, kuten kirjoittajan ja viestin saajan suhde.”

”Yhtenäisistä oikeinkirjoituskäytännöistä on hyötyä sekä kirjoittajalle että lukijalle. Mitä paremmin kirjoittaja tuntee oikeinkirjoitussuositukset, sitä enemmän hän voi keskittyä asiaan ja sen selkeään muotoiluun.”

Kieli on siis sekä aktiivista käytäntöä että joukko käytäntöjä. Sitä voi hedelmällisesti lähestyä historiallis-yhteiskunnallisena - ja näin ollen yhteisenä - perustana, jonka välityksellä tarttua todellisuuteen ja jonka avulla edelleen artikuloida tätä kokemusta eteenpäin. Tähän kielen luonteeseen kuuluu - kuten oppaan johdannossakin todetaan -, että se muuttuu koko ajan, joten kieltä pitää luonnollisesti myös päivittää, saattaa silloin tällöin ajan tasalle.

Loppujen lopuksi kyse ei ole niinkään opinkappaleista tai kiveen hakatuista totuuksista kuin suuntimista jaetun muutoksen sisäistämiseen.

2. Nick Cave & The Bad Seedsin Euroopan-kiertue - uuden Dig, Lazarus, Dig!!! -levyn myötä - käynnistyy huhtikuun 21. päivä ja käsittää yhteensä 22 keikkaa. Tämän johdosta tieni käykin toukokuun 16. päivä Osloon - kaupunkiin, jossa en ole aiemmin vieraillut tai oikeastaan edes ajatellut vierailla ennen tätä.

Valintani kohdalla päällimmäisiksi motiiveiksi eivät kuitenkaan nousseet maantieteelliset - olisin toki voinut päätyä Oslon sijasta vaikkapa Kööpenhaminaan tai Amsterdamiin - tai taloudelliset seikat - tullessani tosin tietoiseksi vasta lipun ostamisen jälkeen siitä, että Norja on Euroopan kalleimpia maita -, vaan matkakohdetta olennaisempana tekijänä voi pitää aktia itseä, Nick Cave & The Bad Seedsiä. Tulevan retken ytimessä onkin jotain hyvin ”minua itseäni” määrittävää.

Turismia - tai ehkä tässä yhteydessä on parempi puhua matkustamisesta yleisemmin - on luonnehdittu nykyajassamme muun muassa hyvin paikalliseksi, spesifiksi, kontekstisidonnaiseksi - ja mitä suurimmassa määrin symboliseksi. Matkustamisen muodot niihin liittyvine merkityksineen ja kokemuksineen vaihtelevat tietenkin matkasta ja matkaajasta toiseen, mutta pähkinänkuoressa voidaan kuitenkin sanoa, että vaikka matkustamisen taustalla olevien tarpeiden ilmaukset ovat moninaiset, ovat nämä tarpeet itsessään sangen harvat.

Matkustaminen - sosiaalisen ja kulttuurisen kuluttamisen ja rakentamisen muotona - on edelleen nähty tapana ja jopa pyrkimyksenä määrittää ja ylläpitää identiteettejä. Matkustaminen koetaan usein juuri voimistuneena kokemuksen muotona, jossa etsitään jonkinlaista - kenties näennäistäkin - autenttisuuden muotoa arkipäiväisen, tavallisen tai vieraantuneen ulkopuolelta.

Niinpä tällä aiemmin mainitsemallani ”itseä määrittävällä” elementillä voikin katsoa olevan yhteistä myös pyhiinvaelluksen kanssa - toisaalta onhan pyhiinvaellusta erinäisissä tutkimuksissa pidetty juuri modernin turismin ja matkustamisen edelläkävijänä. Tutkija Roger C. Aden onkin kirjoittanut symbolisista pyhiinvaelluksista, joissa yhteisesti - esimerkiksi jonkin faniryhmän kesken - jaetut symboliset ”luvatut maat” nousevat hetkellisesti materiaalisen maailman periaatteita ja valintoja tärkeämmiksi (ks. Popular Stories and Promised Lands: Fan Cultures and Symbolic Pilgrimages, 1999).

Kaiken kaikkiaan olen siis ottamassa osaa mitä korkealentoisimpaan toimintaan tulevana toukokuuna - niin fanina kuin matkaajana.