Psykomaantiede

Moderni kaupunkisuunnittelu tuotti Kansainvälisten situationistien mukaan “ennaltamäärättyjä liikkumisen ja käyttäytymisen malleja”, jotka johtivat ”järjestelmälliseen sosiaaliseen eristyneisyyteen”. Tämän ongelman purkamiseksi se vaati strategiaa, joka kartoittaisi ympäristön - niin rakennetun kuin luonnollisen - vaikutuksia tunteisiin ja käyttäytymiseen. Kyseistä tutkimuskamaraa se kutsui psykomaantieteeksi.

Eräs psykomaantieteen keskeisimmistä toimintatavoista on dérive - tarkoittaen 'poikkeamaa', 'ajelehtimista' -, jossa pidättäydytään liikkumisen yleisistä vaikuttimista ja rutiineista ja sen sijaan annetaan ympäristön, hetken mielijohteen tai muun vastaavan ärsykkeen johdattaa matkaa. Näiden kävelyretkien kautta pyritään kehittämään tietoisuutta niistä tavoista, joiden myötä jokapäiväistä elämää ehdollistetaan ja hallitaan: kyse on ympäristön tutkimisesta, siihen perehtymisestä ilman ennakkokäsityksiä ja viime kädessä sen ymmärtämisestä.

Klassisia menetelmiä näiden ennalta annettujen mallien sekoittamiseksi ovat muun muassa kirjaimellisesti seurata nenäänsä jonkin tietyn hajun perässä tai suunnistaa kaupungin läpi käyttäen toisen kaupungin karttaa. Eräät tahot ovat hyödyntäneet tutkimustensa toteuttamisessa myös erilaisia algoritmeja, jotka tarjoavat kulkusuunnan ilman karttaa.

(Kaskitien neoistisen kollektiivin 1. psykomaantieteellinen retki, sunnuntai 30.3.2003. Toteutettu seuraavaa kaavaa hyödyntäen: 1) toinen oikealle, 2) toinen oikealle, 3) ensimmäinen vasemmalle, 4) toista alusta)

Kirjalliselta puolella tuoreita esimerkkejä psykomaantieteellisestä näkökulmasta löytyy kiitettävästi: Muun muassa brittikirjailija Will Self tarkkailee hiljattain ilmestyneessä teoksessaan Psychogeography purevasti sitä, miten ”nykymaailma vinouttaa psyykeen ja tilan välisen suhteen”. Kirja koostuu kolumneista, jotka on alun perin julkaistu The Independent -sanomalehdessä ja jotka ovat yhä luettavissa sen verkkosivuilta. Toinen esimerkillinen tapaus on niin ikään brittiläisen Bryan Talbotin sarjakuva Alice In Sunderland, jossa kartoitetaan Lewis Carrollin, Alice Liddellin - Liisa ihmemaassa -kirjan päähenkilön esikuvan - ja Sunderlandin kaupungin kytköksiä häkellyttävän laaja-alaista historiallista, sosiaalista ja kulttuurista taustaa vasten.

Psykomaantieteen perinne on Kansainvälisten situationistien (1957 -1972) jälkeenkin voinut hyvin: käsitteen yleistymisen ja leviämisen lisäksi - kuten edelliset esimerkit osaltaan osoittavat - sitä ovat pitäneet yllä muun muassa useisiin eri kaupunkeihin perustetut seurat ja yhdistykset. Kuuluisin näistä on varmaankin Lontoon psykomaantieteellinen yhdistys (London Psychogeographical Association, LPA), jonka ainoa jäsen Richard Essex yhdisti "toiminnassaan" urbaania kaupunkitutkimusta ja okkultistisia teorioita. Vuonna 1998 hän kuitenkin julisti pitkäaikaisen liikkeensä hajonneen ”sisäisiin erimielisyyksiin” - kulttuurisen ”hölynpölyn” kunniakkaan perinteen suureksi harmiksi (ks. Marko Pyhtilä: Taiteen kritiikki ja kritiikin taide. Länsimaisen kulttuurinihilismin lyhyt oppimäärä. Like, 1999).

(PS. Viiden vuoden hiljaiselon jälkeen LPA:n toiminta käynnistettiin uudestaan. Psykomaantieteellisistä suuntimista ja algoritmeista kiinnostuneet voivat niin ikään koettaa ottaa yhteyttä Vallilan psykomaantieteelliseen seuraan (VPS).)