Tunnustuksia kirjoittamisesta

Aiheen laajuutta silmällä pitäen yritän keskittää ajatukseni olennaiseen. Henkilökohtaisesti tärkeän asian purkaminen ei koskaan voi olla vaivatonta - eikä sen sitä pitäisikään olla -, mutten toisaalta yritäkään, tehtävän mahdottomuuden ymmärtäen, tähdätä kiveen hakattuihin totuuksiin. Tämä on lyhyt raportti niistä tuntemuksista, joihin edellisessä merkinnässä viitattu katsaus antoi sysäyksen - olkoonkin, etten puutu netin ja kirjoittamisen välisiin suhteisiin, vaan keskityn nyt pelkästään kirjoittamiseen.

Kysymys kuuluu siis: miksi kirjoittaa?

Aloitan listauksella, jonka koostin nopeasti, ensimmäisiä mieleen tulevia asioita ylös kirjaten: en siis kirjoita - tai ainakaan koe näin suoralta kädeltä tekeväni - riittämättömyyden tunteesta, tuottaakseni tarkkaa ajankuvaa tai peiteltyä omaelämäkertaa, en terapeuttisessa mielessä tai tarkkaillakseni lähimmäisiäni, ystäviäni, tuntemattomia ohikulkijoita tai kanssamatkustajia raitiovaunussa tai bussissa paikantaakseni jotakin lähtemätöntä ihmismielen salaisuuksista - ja nämä kohdat pätevät niin proosan kuin muidenkin kirjoitusten kohdalla.

Kirjoittaminen onkin ollut minulle tietyllä tavalla abstraktimpien asioiden ja ideoiden, symbolien ja kuvien läpikäymistä, yritystä jäsentää ja eritellä niitä kiinnekohtia - sijaitsivat ne missä elämänalueella hyvänsä -, joiden myötä tunnen kiinnittyväni maailmaan merkityksellisellä tavalla. Teoria ja filosofia sen metafyysisessä mielessä ovatkin aina olleet lähellä sydäntäni. Niinpä kirjoitan ennen kaikkea niistä asioista, jotka koen keskeisimmiksi oman mielenkiintoni kannalta - näin toimii luultavammin kirjoittajista valtaosa. Tässä ei ole mitään ihmeellistä. On kuitenkin lisättävä, ettei tämä omaehtoisuus sulje lukijaa ulkopuolelle, vaan kirjoitan myös pitkälti tarkkaillen ja muokaten sitä, miten jonkin asian esitän, missä muodossa ja millä keinoin. Muttei tässäkään pitäisi mitään ihmeellistä olla.

Laadittuani edellisen luettelon päädyin seuraavaksi pohtimaan sitä, minkälaisena kirjoittajana näen itseni ja voisinko olla kirjoittamatta, jos jostain syystä niin päättäisin tai joutuisin ”pakottavien” olosuhteiden eteen. Vastaus ensimmäiseen kohtaan kuuluu: sujuvaa, rakenteen huomioivaa, mutta loppujen lopuksi sangen - paremman sanan puutteessa - pikkunäppärää tekstiä tuottavana kirjoittajana. Ja toiseen: kyllä voisin, vaikka tiedänkin, että sen jälkeen kokisin elämäni huomattavasti tyhjemmäksi. Tässä yhteydessä en kuitenkaan lähtisi vetämään suoraa korrelaatiota näiden kahden vastauksen välille, vaikka ne antaisivatkin siihen mitä otollisimman mahdollisuuden. Kyse ei ole vaatimattomuudesta, kyse on puhtaasti - näin uskon - itselleen rehellisenä olemisesta. Eivät nämä kuitenkaan niin vaikeita asioita ole, paljon muuta kylläkin.

Tähän päästyäni pysähdyin väistämättä hetkeksi pohtimaan myös tämän kirjoituksen ”tarkoitusta”. Opiskelujeni yhteydessä meitä kehotettiin lähestulkoon unohtamaan tekijä ja hänen intentionsa ja keskittymään tekstiin, teksteihin, tarkastelemaan sitä, minkälaisia merkityksiä kyseinen teksti tuottaa, miten se on niitä muodostamassa ja mitä kaikkea se voisikaan merkitä. Vanhat ja hyväksi todetut opit vaikuttavat toki, mutta on myöskin merkille pantavaa huomata, ettei kysymys ”tekijyydestä” ole koskaan kadonnut pohdinnoistani - olemassaoloon liittyvät kysymykset - koskivat ne sitten kulttuuria, teoreettista fysiikkaa tai mystiikkaan liittyviä seikkoja - ovat osa mielenkiintoni kohteita, kuten aiemmin jo kävi ilmi. Ja tietyllä tavalla näiden kaikkien asioiden voi sanoa liittyvän toisiinsa.

Lopuksi voisi vielä kysyä, yritänkö siis oikeuttaa jotakin kirjoittamalla siitä, miksi kirjoitan? En osaa sanoa. Ja tätä kautta nousee esiin vielä eräs kulma siihen, miksi kirjoitan: niin banaalilta kuin se kuulostaakin, niin osittain myös sen uteliaisuuden ja tiedonhalun vuoksi, jota koen niitä kysymyksiä ja haarautuvia polkuja - käyttääkseni jälleen vanhaa vertausta - kohtaan, joiden uskon viime kädessä johtavan yhden ja saman päämäärän luo - vaikka vain filosofisessa mielessä.

***

PS - tai kuinka harjoittaa itseironiaa (tietenkin!) juuri puhumasta päästyään.

Eli olenko sittenkin vain valehdellut itselleni, pettänyt itseäni pahemman kerran harhaisilla kuvitelmilla...?