11.10.2007

Soundtrack of our lives

Tässä kuussa Yhdysvalloissa ensi-iltansa saanut About A Son purkaa Kurt Cobainin (1967 - 1994) tarinan hänen itsensä kertomana: elokuva rakentuu ennen julkaisemattomien haastattelunauhojen varaan, jotka Michael Azerrad nauhoitti Come As You Are: The Story Of Nirvana (1993) -kirjaansa varten.

Elokuvaan liittyy myös soundtrack, johon on koottu Cobainille läheisiä kappaleita. Tähän liittyen löysin elokuvan ohjaajan, AJ Schnackin, blogista haasteen, jossa pyydettiin koostamaan vastaavanlainen ääniraita omaa elämänkaarta ajatellen. Haasteen säännöt kuuluvat seuraavasti:

1) Soundtrackin täytyy kuvastaa musiikkia jokaisen elämänvaiheen saralta, aina lapsuudesta nykyiseen hetkeen asti
2) Sen tulisi käsittää musiikkia, joka ei koostu pelkästään lempikappaleista, vaan joka käy järkeen myös temaattisesti
3) Se ei saa sisältää omaa musiikkia
4) Sen koostajan tulee haastaa ainakin 2 muuta bloggaajaa tekemään omansa.

Tästä innoittuneena päätin koostaa elämäni tähänastisen ääniraidan:

Karkkila:
1. Dingo (Kerjäläisten valtakunta): "Autiotalo"
2. Kiss (Animalize): "Heaven's On Fire"
3. Iron Maiden (Powerslave): "Aces High"
4. Jimi Hendrix (Cornerstones 1967-1970): "Voodoo Child (Slight Return)"
5. Bad Religion (Generator): "Heaven Is Falling"
6. Hybrid Children (Honeymoon In Babylon): "We Were All Born Naked"
7. Fugazi (Repeater): "Repeater"
8. Therapy? (Troublegum): "Screamager"
9. Soundgarden (Superunknown): "Superunknown"
10. Smashing Pumpkins (Mellon Collie & The Infinite Sadness): "Tonight, Tonight"
Tampere:
11. The Doors (Morrison Hotel): "Roadhouse Blues"
12. Nick Cave & The Bad Seeds (The Boatman's Call): "Into My Arms"
13. John Coltrane (A Love Supreme): "Part 1 > Acknowledgement"
14. Nick Cave & The Bad Seeds (Tender Pray): "Deanna"
15. The Smiths (Hatful Of Hollow): "These Things Take Time"
16. Goldfrapp (Felt Mountain): "Pilots"
17. Discharge (Hear Nothing See Nothing Say Nothing): "Doom's Day"
18. Kauko Röyhkä (20 suosikkia: Lauralle): "Paha maa"
19. Seu Jorge (Original Soundtrack: Life Aquatic With Steve Zissou): "Life On Mars?"
Helsinki:
20. Ladytron (Witching Hour): "High Rise"
21. Grinderman (Grinderman): "No Pussy Blues"
22. The Drones (Wait Long By The River And The Bodies Of Your Enemies Will Float By): "Shark Fin Blues"
23. Devastations (Yes, U): "Oh Me, Oh My"
(Piiloraita: T’N’T: Tim Rogers & Tex Perkins (My Better Half): "Here I Am")

Oheisen listauksen tekeminen oli osin itsestään selvää, osin erittäin vaikeaa, lähinnä rajauksen vuoksi - koska en halunnut siitä turvonneen ylipitkää (?!) kokonaisuutta, jäi rannalle monia tärkeitä nimiä: muun muassa Leonard Cohen, Rage Against The Machine, Rancid, Thelonious Monk, The Pogues, PJ Harvey, Barry Adamson, Johnny Cash, Nirvana, The Clash, Queen Of The Stone Age, Conflict, Joy Division, The Kinks, The Auteurs, The Long Blondes... Listaa voisi jatkaa lukuisilla nimillä, muttei se olisi kuitenkaan - aiempaan viitaten - kovinkaan tarkoituksenmukaista.

Tämän sanottuani ojennan tehtävän eteenpäin seuraaville bloggaajille: Grumbler, Rapu ja Ilkka S.

Nautinnollisia kuunteluhetkiä.

2 kommenttia:

Rapu kirjoitti...

Otan haasteen vastaan!

Juuso Koistinen kirjoitti...

Olen joskus itsekin tehnyt oman elämäni soundtrackin (omasta mielenjohteesta, en ollut AJ Schnackista kuullutkaan) ja kappaleiden valinta oli yllättävän vaikeaa. Yritin ainoastaan ottaa mukaan teokset, jotka jotenkin joko kuvaavat minua, tai ovat koskettaneet minua suuresti. Joskopa, tekisin listan uudelleen ja katsoisin mitä on muuttunut...

Btw, suosikiksi menee tämä blogi. :)