11.10.2007

Soundtrack of our lives

Tässä kuussa Yhdysvalloissa ensi-iltansa saanut About A Son purkaa Kurt Cobainin (1967 - 1994) tarinan hänen itsensä kertomana: elokuva rakentuu ennen julkaisemattomien haastattelunauhojen varaan, jotka Michael Azerrad nauhoitti Come As You Are: The Story Of Nirvana (1993) -kirjaansa varten.

Elokuvaan liittyy myös soundtrack, johon on koottu Cobainille läheisiä kappaleita. Tähän liittyen löysin elokuvan ohjaajan, AJ Schnackin, blogista haasteen, jossa pyydettiin koostamaan vastaavanlainen ääniraita omaa elämänkaarta ajatellen. Haasteen säännöt kuuluvat seuraavasti:

1) Soundtrackin täytyy kuvastaa musiikkia jokaisen elämänvaiheen saralta, aina lapsuudesta nykyiseen hetkeen asti
2) Sen tulisi käsittää musiikkia, joka ei koostu pelkästään lempikappaleista, vaan joka käy järkeen myös temaattisesti
3) Se ei saa sisältää omaa musiikkia
4) Sen koostajan tulee haastaa ainakin 2 muuta bloggaajaa tekemään omansa.

Tästä innoittuneena päätin koostaa elämäni tähänastisen ääniraidan:

Karkkila:
1. Dingo (Kerjäläisten valtakunta): "Autiotalo"
2. Kiss (Animalize): "Heaven's On Fire"
3. Iron Maiden (Powerslave): "Aces High"
4. Jimi Hendrix (Cornerstones 1967-1970): "Voodoo Child (Slight Return)"
5. Bad Religion (Generator): "Heaven Is Falling"
6. Hybrid Children (Honeymoon In Babylon): "We Were All Born Naked"
7. Fugazi (Repeater): "Repeater"
8. Therapy? (Troublegum): "Screamager"
9. Soundgarden (Superunknown): "Superunknown"
10. Smashing Pumpkins (Mellon Collie & The Infinite Sadness): "Tonight, Tonight"
Tampere:
11. The Doors (Morrison Hotel): "Roadhouse Blues"
12. Nick Cave & The Bad Seeds (The Boatman's Call): "Into My Arms"
13. John Coltrane (A Love Supreme): "Part 1 > Acknowledgement"
14. Nick Cave & The Bad Seeds (Tender Pray): "Deanna"
15. The Smiths (Hatful Of Hollow): "These Things Take Time"
16. Goldfrapp (Felt Mountain): "Pilots"
17. Discharge (Hear Nothing See Nothing Say Nothing): "Doom's Day"
18. Kauko Röyhkä (20 suosikkia: Lauralle): "Paha maa"
19. Seu Jorge (Original Soundtrack: Life Aquatic With Steve Zissou): "Life On Mars?"
Helsinki:
20. Ladytron (Witching Hour): "High Rise"
21. Grinderman (Grinderman): "No Pussy Blues"
22. The Drones (Wait Long By The River And The Bodies Of Your Enemies Will Float By): "Shark Fin Blues"
23. Devastations (Yes, U): "Oh Me, Oh My"
(Piiloraita: T’N’T: Tim Rogers & Tex Perkins (My Better Half): "Here I Am")

Oheisen listauksen tekeminen oli osin itsestään selvää, osin erittäin vaikeaa, lähinnä rajauksen vuoksi - koska en halunnut siitä turvonneen ylipitkää (?!) kokonaisuutta, jäi rannalle monia tärkeitä nimiä: muun muassa Leonard Cohen, Rage Against The Machine, Rancid, Thelonious Monk, The Pogues, PJ Harvey, Barry Adamson, Johnny Cash, Nirvana, The Clash, Queen Of The Stone Age, Conflict, Joy Division, The Kinks, The Auteurs, The Long Blondes... Listaa voisi jatkaa lukuisilla nimillä, muttei se olisi kuitenkaan - aiempaan viitaten - kovinkaan tarkoituksenmukaista.

Tämän sanottuani ojennan tehtävän eteenpäin seuraaville bloggaajille: Grumbler, Rapu ja Ilkka S.

Nautinnollisia kuunteluhetkiä.

9.10.2007

Tunnustuksia kirjoittamisesta

Aiheen laajuutta silmällä pitäen yritän keskittää ajatukseni olennaiseen. Henkilökohtaisesti tärkeän asian purkaminen ei koskaan voi olla vaivatonta - eikä sen sitä pitäisikään olla -, mutten toisaalta yritäkään, tehtävän mahdottomuuden ymmärtäen, tähdätä kiveen hakattuihin totuuksiin. Tämä on lyhyt raportti niistä tuntemuksista, joihin edellisessä merkinnässä viitattu katsaus antoi sysäyksen - olkoonkin, etten puutu netin ja kirjoittamisen välisiin suhteisiin, vaan keskityn nyt pelkästään kirjoittamiseen.

Kysymys kuuluu siis: miksi kirjoittaa?

Aloitan listauksella, jonka koostin nopeasti, ensimmäisiä mieleen tulevia asioita ylös kirjaten: en siis kirjoita - tai ainakaan koe näin suoralta kädeltä tekeväni - riittämättömyyden tunteesta, tuottaakseni tarkkaa ajankuvaa tai peiteltyä omaelämäkertaa, en terapeuttisessa mielessä tai tarkkaillakseni lähimmäisiäni, ystäviäni, tuntemattomia ohikulkijoita tai kanssamatkustajia raitiovaunussa tai bussissa paikantaakseni jotakin lähtemätöntä ihmismielen salaisuuksista - ja nämä kohdat pätevät niin proosan kuin muidenkin kirjoitusten kohdalla.

Kirjoittaminen onkin ollut minulle tietyllä tavalla abstraktimpien asioiden ja ideoiden, symbolien ja kuvien läpikäymistä, yritystä jäsentää ja eritellä niitä kiinnekohtia - sijaitsivat ne missä elämänalueella hyvänsä -, joiden myötä tunnen kiinnittyväni maailmaan merkityksellisellä tavalla. Teoria ja filosofia sen metafyysisessä mielessä ovatkin aina olleet lähellä sydäntäni. Niinpä kirjoitan ennen kaikkea niistä asioista, jotka koen keskeisimmiksi oman mielenkiintoni kannalta - näin toimii luultavammin kirjoittajista valtaosa. Tässä ei ole mitään ihmeellistä. On kuitenkin lisättävä, ettei tämä omaehtoisuus sulje lukijaa ulkopuolelle, vaan kirjoitan myös pitkälti tarkkaillen ja muokaten sitä, miten jonkin asian esitän, missä muodossa ja millä keinoin. Muttei tässäkään pitäisi mitään ihmeellistä olla.

Laadittuani edellisen luettelon päädyin seuraavaksi pohtimaan sitä, minkälaisena kirjoittajana näen itseni ja voisinko olla kirjoittamatta, jos jostain syystä niin päättäisin tai joutuisin ”pakottavien” olosuhteiden eteen. Vastaus ensimmäiseen kohtaan kuuluu: sujuvaa, rakenteen huomioivaa, mutta loppujen lopuksi sangen - paremman sanan puutteessa - pikkunäppärää tekstiä tuottavana kirjoittajana. Ja toiseen: kyllä voisin, vaikka tiedänkin, että sen jälkeen kokisin elämäni huomattavasti tyhjemmäksi. Tässä yhteydessä en kuitenkaan lähtisi vetämään suoraa korrelaatiota näiden kahden vastauksen välille, vaikka ne antaisivatkin siihen mitä otollisimman mahdollisuuden. Kyse ei ole vaatimattomuudesta, kyse on puhtaasti - näin uskon - itselleen rehellisenä olemisesta. Eivät nämä kuitenkaan niin vaikeita asioita ole, paljon muuta kylläkin.

Tähän päästyäni pysähdyin väistämättä hetkeksi pohtimaan myös tämän kirjoituksen ”tarkoitusta”. Opiskelujeni yhteydessä meitä kehotettiin lähestulkoon unohtamaan tekijä ja hänen intentionsa ja keskittymään tekstiin, teksteihin, tarkastelemaan sitä, minkälaisia merkityksiä kyseinen teksti tuottaa, miten se on niitä muodostamassa ja mitä kaikkea se voisikaan merkitä. Vanhat ja hyväksi todetut opit vaikuttavat toki, mutta on myöskin merkille pantavaa huomata, ettei kysymys ”tekijyydestä” ole koskaan kadonnut pohdinnoistani - olemassaoloon liittyvät kysymykset - koskivat ne sitten kulttuuria, teoreettista fysiikkaa tai mystiikkaan liittyviä seikkoja - ovat osa mielenkiintoni kohteita, kuten aiemmin jo kävi ilmi. Ja tietyllä tavalla näiden kaikkien asioiden voi sanoa liittyvän toisiinsa.

Lopuksi voisi vielä kysyä, yritänkö siis oikeuttaa jotakin kirjoittamalla siitä, miksi kirjoitan? En osaa sanoa. Ja tätä kautta nousee esiin vielä eräs kulma siihen, miksi kirjoitan: niin banaalilta kuin se kuulostaakin, niin osittain myös sen uteliaisuuden ja tiedonhalun vuoksi, jota koen niitä kysymyksiä ja haarautuvia polkuja - käyttääkseni jälleen vanhaa vertausta - kohtaan, joiden uskon viime kädessä johtavan yhden ja saman päämäärän luo - vaikka vain filosofisessa mielessä.

***

PS - tai kuinka harjoittaa itseironiaa (tietenkin!) juuri puhumasta päästyään.

Eli olenko sittenkin vain valehdellut itselleni, pettänyt itseäni pahemman kerran harhaisilla kuvitelmilla...?

8.10.2007

Netistä ja kirjoittamisesta

Oma vastineeni kysymykseen saa vielä odottaa, mutta ohessa on joka tapauksessa linkki mielenkiintoiseen katsaukseen netin ja kirjoittamisen suhteista: "Is the Net Good for Writers?"

7.10.2007

Pons asinorum - eli joitakin niistä asioista, joihin huomioni on viime aikoina kiinnittynyt

1. Olen kuunnellut paljon Devastationsin tuoreinta levyä - Yes, U - sen vaatimalla painolla ja antanut hohtavien tunteiden tumman pulssin tuudittaa itseäni kerrasta toiseen. Tämän alun perin australialaisen trion kolmannen tuotoksen maisemaa halkovat perinteisen kitara, rummut ja basso -asetelman ohella niin koneet ja feedbackin raastavat kutsut kuin etäinen piano ja koskettimet, joista putoavat sävelet ovat kuin kromisia sadepisaroita. Tyylikästä, kaunista. Ja seksikästä, niin kuin tähtikirkas kohtalokkuus kaikessa rehellisyydessään - ja minimalistisuudessaan? - vain voi olla. Devastations vaikuttaa nykyään sekä Lontoossa että Berliinissä - jossa kyseinen levy on nauhoitettu - ja se myös kuuluu tietynlaisena intensiivisyytenä heidän musiikissaan.


2. Olen lueskellut muun kirjallisuuden ohessa professori Detlev J. K. Peukertin (1950 - 1990) teosta The Weimar Republic. Siinä kuvataan Saksaa vuosina 1919 - 1933, jolloin keisarikunnan korvasi useiden ristipaineiden väliin noussut tasavalta ja joka lopulta romahti kansallissosialistien tuhoisiin syövereihin. Joka tapauksessa useat kyseisen aikakauden tyypillisimmistä kulttuuri-ilmiöistä ovat nousseet ilmentämään niitä tunnuskuvia ja arkkityyppejä, jotka nykyään yhdistämme moderniin: massakulttuuri ja -media, niihin kohdistuva kritiikki, amerikkalaistuminen, avantgarde ja neue Sachlichkeit - yleiseurooppalainen uusasiallisuus. Tätä usein harhaanjohtavan dekadentiksi esitettyä jaksoa leimasivat jännittyneisyys ja latautuneisuus, mutta jopa suoranaisesta kulttuuripessimismistä huolimatta varsinkin Berliiniin kerääntyi tasavallan aikana suuri määrä taiteilijoita, filosofeja ja tiedemiehiä, jotka loivat kaupungista erään aikansa sykkivimmistä keskuksista: kehittyi laaja kirjo uudenlaisia suuntauksia, ideoita ja taidemuotoja, jotka tavoittelivat monipuolista ilmaisua. Esimerkkeinä tästä käyvät vaikkapa teatteri - Bertolt Brecht, Erwin Piscator - ja kabaree - Kurt Weill, Werner Finck -, jotka poliittisesti uppiniskaisina ja satiirisina olivat osaltaan murtamassa keisarinajan vanhakantaisia arvoja ja tabuja ja johdattamassa taide-elämää kohti modernin maailman kaikuja.


3. Olen katsonut pitkästä aikaa Goldfrappin DVD:tä Wonderful Electric, Live in London ja varsinkin sen toista levyä, joka keskittyy yhtyeen debyttialbumin ympärille. Kyseisen julkaisun pariin minut palauttikin juuri eräässä blogissa julkaistu essee Goldfrappin ensimmäisen levyn, Felt Mountainin, teemoista. Musiikkilehdistössä esikoista kuvailtiin muun muassa ranskalaisesta popista, filmimusiikista ja saksalaisesta kabareesta innoittuneeksi trip hopiksi, jonka unenomainen, teatraalinen vieraantuneisuus yhdistyi viileään, hiukan levottomaan aistillisuuteen. Henkilökohtaisesti olen pitänyt eräänä Felt Mountainin kohokohdista "Pilots"-nimistä kappaletta, jossa samalla sekä etäisyyden että yhteenkuuluvuuden tunteet kietoutuvat kiiltävään, lähes futuristiseen eleganssiin. Hypnoottista.

“Armoured cars sail the sky
They're pink at dawn
If I lived forever you
Just wouldn't be so beautiful
As the sun
When it shines
All over the world”


4. Olen tarkastellut ilmalaivojen historiaa ja niiden roolia muun muassa populaarikulttuurissa. Kreivi Ferdinand von Zeppelinin (1838 - 1917) ja Hugo Eckenerin (1868 - 1954) työ vaikutti voimallisesti vielä 1900-luvun alkupuolella, mutta viimeistään Hinderburgin tuho New Yorkissa vuonna 1937 syöksi ilmalaivojen maineen ja historian lähestulkoon kadotukseen. Tämän jälkeen niiden esiintyminen onkin ollut näkyvintä lähinnä kulttuurin saralla. Tätä vasten minua kiehtookin ilmailuhistoriallisten seikkojen tai teknisten yksityiskohtien sijaan ilmalaivoissa niiden symbolinen ulottuvuus, jonka voi sanoa muokanneen kokonaisten kansakuntien kollektiivista mielenlaatua ja kuvaa mahdollisuuksistaan ja tulevaisuudestaan, kuten Guillaume de Syonin kirjasta Zeppelin! Germany and the Airship, 1900 - 1939 käy hyvin ilmi. Ilmalaivat siis edustivat - ja niiden voidaan sanoa vieläkin edustavan - jotain lähes arkkityyppistä, spektaakkelinomaista, jota kulttuurin osalta on hyödynnetty varsinkin tieteiskirjallisuuden parissa aina sen pioneereista, Jules Vernestä ja H. G. Wellsistä, lähtien. Kuva ilmalaivoista on nykyään vahvasti sidoksissa johonkin menneeseen, mutta samalla myös johonkin vaihtoehtoiseen - monet vaihtoehtohistorian elementeille rakentavat tekstit ja elokuvat ovatkin käyttäneet ilmalaivoja kuvastossaan, esimerkkeinä mainittakoon vaikkapa steampunk-suuntaus sekä Alan Mooren ja Dave Gibbonsin legendaarinen Watchmen. Traagisesta historiastaan huolimatta ilmalaivojen olemus kiinnostaa yhä - tai ehkäpä syy tähän johtuu juuri niistä toisaalta ylväistä, toisaalta haavoittuvista piirteistä ja niiden vuorovaikutuksesta, jotka liittyvät kuviin ilmalaivoista.


(Aasinsillaksi - pons asinorumiksi - kutsutaan yleisesti keinotekoista siirtymistä asiasta toiseen. Myös Eukleideen, antiikin Kreikan kuulun matemaatikon, teoreema, jonka mukaan tasakylkisen kolmion kantakulmat ovat yhtä suuret, kantaa samaa kutsumanimeä.)