Lisukkeita 3 - romaanit

“The Filth and the Fury”

Lähinnä sarjakuvakäsikirjoittajana - mm. Transmetropolitan, The Authority, Fell - kunnostautuneen Warren Ellisin ensimmäinen romaani, Crooked Little Vein, on hervotonta luettavaa. Kovaksikeitetyn dekkarin ja pulp-kirjallisuuden kliseitä häpeilemättömästi hyväksikäyttävä esikoinen onkin mitä kieroin katsaus amerikkalaisen nyky-yhteiskunnan visvaisiin lievealueisiin.

Tarinan keskipisteessä on Yhdysvaltojen toisen, salaisen perustuslain etsintä - perustuslain, joka oikein käytettynä voisi suoristaa maan moraalisen selkärangan. Tämä toimii kuitenkin vain kerronnallisena rekvisiittana sitä matkaa ja niitä lukuisia perversioita varten, joita kirjan päähenkilö kumppaninsa kera joutuu todistamaan ja toisinaan myös kivuliaasti läpikäymään.

Ellisin sarjakuvista, kolumneista ja blogeista tuttu tyyli luo kerronnalle kärkevän ytimekästä täsmällisyyttä ja terävät kehykset, joiden rajaaman näkymän voi tiivistää viimekädessä kysymykseen: mikä on enää marginaalia todellisuudessa, jossa tietoverkot, kännykät ja vastaavat teknologiat ovat mahdollistaneet lähes rajattoman pääsyn äärimmäisten kulttuuri-ilmiöiden ja sensuroimattoman informaation höyryäville rannoille?

Kaikeksi onneksi tätä rujoa matkaa sävyttävät kuitenkin “vaivattoman” oloinen rakkaustarina ja pidäkkeetön huumori, jotka hiovat terävimmät kulmat hehkuvan saastan purskahduksista. Ellis kirjoittaa niukan viettävää tekstiä, joka terävimpien satiirikkojen - mm. Jonathan Swiftin ja William Burroughsin - hengessä onnistuu vangitsemaan jotakin olennaista siitä outoudesta, jonka keskellä me elämme. Ja samalla tietenkin viihdyttämään - kuin viimeistä päivää.

(Ohessa näyte Crooked Little Vein -opuksesta.)

***

”Ja mikään ei muuttunut”

Kirjallisen häirikön, Stewart Homen, viimeisin antiromaani on nimeltään Memphis Underground.

Kaikesta päätellen se on moniääninen “kertomus” syrjäisestä skotlantilaisesta yhteisöstä, korruptiosta, vaimojen vaihdosta, sotilaallisista salaisuuksista, taiteilijaksi tekeytyvästä freelancekirjastonhoitajasta ja klassisesta soulmusiikista diggailevasta Kuolemasta. Ja tietenkin Stewart Homesta “itsestään”.

Toisaalta sitä voi pitää parodiana nykytaiteesta, toisaalta satiirina julkisuudesta ja tuotteistumisesta.

Tai vain modernin kirjallisuuden - ja ennen kaikkea brittiläisen romaanin - dekonstruktiona, toiston ja pilkan pelikenttänä.

Se on osaksi manifesti, osaksi elämäkerta - kritiikki ja vedätys samassa paketissa.

Kaiken tämän lisäksi se on, kuten Homen tuotanto laajemmaltikin, kirja kirjoittamisesta.

Kuitenkin:

“Perhaps I should explain that Memphis Underground isn’t really a novel… After Joyce, post Finnegan’s Wake, there really isn’t any point in writing novels - Literature is dead.”

Tästä huolimatta Home jatkaa uraansa itsepäisen johdonmukaisesti - ja kaikesta päätellen nauttii suuresti siitä, mitä tekee.

Kuten minäkin.

(Tästä Stewart Homen kotisivuille - ja tästä Memphis Undergroundin henkilökohtaiselle MySpace-sivustolle.)

***

“Ajan henki gibsonilaisittain”

William Gibsonin yhdeksäs romaani, Spook Country, on lyhyesti - ja kenties hieman mielikuvituksettomasti - sanottuna hyvä kirja. Se jatkaa teemoiltaan hänen edellisen romaaninsa, Pattern Recognitionin (2003), jalanjäljissä ja on käsittelyltään gibsonilaisen tarkkanäköinen.

Washington Post on kirjoittanut teoksesta seuraavasti:

“Despite a full complement of thieves, pushers and pirates, Spook Country is less a conventional thriller than a devastatingly precise reflection of the American zeitgeist, and it bears comparison to the best work of Don DeLillo. Although he is a very different sort of writer, Gibson, like DeLillo, writes fiction that is powerfully attuned to the currents of dread, dismay and baffled fury that permeate our culture. Spook Country - which is a beautifully multi-leveled title - takes an unflinching look at that culture. […] In Spook Country, Gibson takes another large step forward and reaffirms his position as one of the most astute and entertaining commentators on our astonishing, chaotic present.”

Gibsonin tyyli käyttää useita henkilöhahmoja tapahtumien keskiössä on jälleen läsnä. Tämän kautta sokkelon kaltainen, mutta yhtä kaikki taloudellinen kerronta yhdistyy pienten yksityiskohtien ja voimakkaasti resonoivien metaforien syvän vakuuttavaan maisemaan. Ja ennen kaikkea Gibsonin kieli, hänen niukan runollinen ja huoliteltu tapansa jäsentää tekstiä, säilyttää yhä tyylinsä, ja jo tämä seikka sinänsä on huomion arvoinen.

Kyse on siis trillerin muotoon uutetusta, sosiokulttuurisesta kommentaarista nykymaailmasta, sen globaalin teknologian, median ja politiikan herkistä risteyskohdista - ja luonnollisesti paljon muusta. Kuten hyvästä kirjasta, jota lukee nauttien ja arvostaen.