28.9.2007

Lisukkeita 2 - sarjakuvat

“Aye aye, Seaguy!”

Sain viimein ostettua ja luettua Grant Morrisonin kirjoittaman ja Cameron Stewartin kuvittaman Seaguy-sarjakuvan.

Seaguy on kertomus märkäpukuun ja maskiin sonnustautuneesta supersankarista - joka on kuin sekoitus nuorta Peter O’Toolea ja Owen Wilsonia - maailmassa, jossa heitä ei enää tarvita. Tapahtumaköyhän arjen täyttävätkin shakkiottelut Kuoleman kanssa, psykopaattisen masentava televisiosarja Mickey Eye ja kaikkialta ylitsevuotavat vakuuttelut siitä, että asiat eivät voisi paremmin olla. Seaguy uneksii kuitenkin todellisesta seikkailusta yhdessä apurinsa, merimieshattuisen, sikaria polttavan ja leijuvan tonnikalan Chubby Da Choonan, kanssa - ja kuinka ollakaan, tilaisuus pelastaa pittoreski merenrantamaailma ja lunastaa salaisen ihastuksensa sammumaton huomio tarjoutuvat kuin itsestään.

Seaguyn maailma on värikäs sekoitus hulluttelua, eriskummallisuutta ja kaksisuuntaista mielialahäiriötä, parodiaa teemapuistoista ja kyynisistä sarjakuvista sekä täynnä hienovaraisia viittauksia mitä vaihtelevimpiin lähteisiin - mm. gnostilaisiin teemoihin, legendaariseen brittisarjaan The Prisoneriin, arthuriaaniseen kirjallisuuteen ja utooppisiin perinteisiin. Ensisilmäyksellä näennäisen kevyeltä vaikuttava paketti sisältää kuitenkin purevan analyysin edustussopimusten, tuotteistamisen ja viihteen pukuun sonnustautuneen korporaatiofasismin läpitunkemasta todellisuudesta - utopiasta keinotekoisesta onnesta ja turvallisesta tekomaailmasta, jotka eivät viime kädessä voi olla kuin mielikuvituksettoman kestämättömiä.

Tämä mainio minisarja jäi näillä näkymin suunnitellusta kolmesta kirjasta ensimmäiseen, mutta tällaisenaankin sen hämäävän kevyt, psykedeelinen ote on mitä vangitsevin.









***

”Rian Hughes”

Kirjoitin edellisessä merkinnässäni Seaguy-nimisestä sarjakuvasta. Ohessa oli sarjan logo, jonka huomasin Rian Hughesin suunnittelemaksi - ja niinpä en voinut olla palaamatta hänen töihinsä, jotka kokoelmistani löytyvät.

Rian Hughes on brittiläinen graafinen suunnittelija, kuvittaja ja sarjakuvataitelija. Suhteeni tähän herrasmieheen johtaa useiden vuosien päähän, aina aikaan, jolloin seurasin vielä brittiläistä, viikoittain ilmestyvää 2000AD-lehteä. Tämän legendaarisen lehden sivuilla ovat debytoineet monet sittemmin maailmanmaineeseen nousseet kirjoittajat ja taiteilijat. Niin myös Hughes, joka on työskennellyt menestyksellisesti mm. Grant Morrisonin (Dan Dare ja Really & Truly) kanssa.

Jo tuolloin kiinnitin huomiota Hughesin omaperäiseen tyyliin, jossa puhtaat väripinnat ja tekstuurit yhdistyvät usein epäsymmetrisiin ja dynaamisiin layouteihin ja varta vasten suunniteltuihin fontteihin. Tämä sommittelun, kuvituksen ja typografian liitto viittaa Hughesin omien sanojen mukaan voimakkaasti 1900-luvun alkupuolen julistetaiteilijoiden - mm. Stenbergin veljesten, Cassandren ja Jean Carlun - töihin, joissa he pyrkivät juuri fontin, kuvan ja layoutin toisiaan täydentävään, integroituun kokonaisuuteen.

Myös muita kaikuja on Hughesin töistä havaittavissa - niin Warner Brothersin vanhoista animaatioista ja futurismista kuin 1960-lukulaisesta estetismistä ja 1970-lukulaisesta kitschistä. Jokin tässä yhdistelmässä vetosi jo ensisilmäyksellä, eikä tämä vaikutus ole kieltämättä vieläkään laantunut palattuani näiden töiden pariin nyt uudemman kerran.

Nyttemmin Hughes suunnittelee pääasiassa fontteja ja logoja ja tuottaa kokonaisilmeitä mainoskampanjoihin, levyn- ja kirjankansiin, sarjakuviin ja televisioon. Vaihtelevien toimeksiantojen johdosta hänen työnsä ja tyylinsä ovat säilyneet monipuolisina ja -muotoisina, eikä Hughes ole missään nimessä - eikä ole koskaan ollutkaan - raja-aitojen kahlitsema kuvittaja tai suunnittelija.

Tästä Rian Hughesin tutustumisen arvoisille kotisivuille.

0 kommenttia: