Kirjasimista ammentaen

Eräs jo edesmennyttä ohjaajaa Stanley Kubrickia (1928 - 1999) ja viidettä ohjaustyötään viimeistelevää Wes Andersonia (s. 1969) yhdistävä tekijä on fontti nimeltä Futura - molemmat elokuvantekijät kun ovat hyödyntäneet sitä sekä elokuvissaan että niiden mainonnassa.

Sana 'fontti' - eli kirjaintyyppi - johtuu ranskan sanasta fondre, joka merkitsee 'valamista', 'valmistamista'. 'Fontin' historia liittyy siten suoraan kirjapainotekniikan kehittelemiin irtokirjakkeisiin, jotka valmistettiin aluksi käsin valamalla ja myöhemmin rautaisella valinlaitteella, johon sula kirjasinmetalli kaadettiin. Toisaalta on mielenkiintoista, että englannin sana 'font' merkitsee myös 'kastemaljaa' tai 'yltäkylläistä lähdettä'. Näin materiaalinen kohtaa henkisen ja runollisen tavalla, jonka voi katsoa liittyvän laajemmin pitkien perinteiden vaalimaan ajatukseen kirjoituksen "pyhyydestä". ('Fontin' luonnehdinnoista lisää esimerkiksi artikkelissa "Termikysymyksiä: fontti, fonttiperhe, fonttiluokka ja glyyfi".)

Futuran historia palautuu taasen 1920-luvun Saksaan ja arkkitehtuurin, taideteollisuuden ja käsityön kokeilu- ja koulutusinstituutti Bauhausin estetiikkaan, jossa korostettiin tiukan geometrisiä, ilman minkäänlaisia koristeluja olevia ääriviivoja ja muotoja. Staatliches Bauhaus toimi vuosina 1919 - 1933, ja modernin arkkitehtuuri- ja esinesuunnittelun voi sanoa olevan pitkälti lähtöisin sen opeista. Bauhausin henki vaikutti niin ikään Futuran vuonna 1927 suunnitelleen Paul Rennerin (1878 - 1956) linjauksiin, jotka painottivat ennen kaikkea muotoilun hyödyllisiä aspekteja. Hänen mielestään asioista tuli kauniita, kun - ja koska - ne palvelivat käytännöllisiä tarkoitusperiä.

Stanley Kubrick käytti Futuraa elokuviensa 2001: Avaruusseikkailu (2001: A Space Odyssey, 1968) ja Eyes Wide Shut (1999) mainosmateriaaleissa. Kubrick, joka oli tunnettu pikkutarkkuudestaan, oli myös "pakkomielteinen" typografian suhteen. Muutaman vuoden takaisesta lehtijutusta käykin osuvasti ilmi, että Futura oli hänen mielikirjasinlajinsa, koska se on "siisti ja elegantti". (Kubrickista ja graafisesta suunnittelusta edelleen Stanley Kubrick and the Future of Graphic Design.)


Wes Anderson on puolestaan maininnut käyttävänsä Futuraa hatunnostona tiettyjä vanhempia saksalaisia elokuvia kohtaan. Se esiintyykin laajalti kaikissa hänen elokuvissaan (Bottle Rocket, 1996; Rushmore, 1998; The Royal Tenenbaums, 2001; The Life Aquatic with Steve Zissou, 2004). Varsinkin The Royal Tenenbaums on kyllästetty Futuralla: alku- ja lopputekstien lisäksi se esiintyy muun muassa elokuvaa rytmittävissä plansseissa, bussien kyljissä, laivaterminaalin julkisivussa ja sairaalan kylteissä. Vaikka Futura onkin vallitseva fontti, myös muitakin tyyppejä käytetään - oireellisesti kuitenkin vain tapauksissa, jotka liittyvät enemmän tai vähemmän välillisesti Tenenbaumin perheenjäseniin.

Fonteilla on siis aikansa ja paikkansa, kontekstinsa ja laajempi historiansa. Jokainen näistä alueista on synnyttämässä lukijassa tai katsojassa tietynlaisia odotuksia ja arvotuksia; eri kirjasintyypit herättävät meissä joukon erilaisia sivumerkityksiä, emmekä voi ylipäänsä kirjoittaa käyttämättä visuaalista viestintäjärjestelmää, jonka merkeillä ja symboleilla on aina puhtaan kieleen perustuvan merkityksen ylittävä ulottuvuutensa. Toisin sanoen kirjoitettujen tekstien lukeminen ei olekaan vain taitoa muodostaa aakkosista sanoja ja sanoista lauseita, vaan myös taitoa lukea esineellisen tekstin monia muita ominaisuuksia, kuten kulttuurintutkija Mikko Lehtonen asian muotoilee (Merkitysten maailma, Vastapaino, 1996, s. 78 - 79).

Näin fonttienkaan maailma ei ole koskaan täysin ilmatiivis tai lukkoonlyöty; se, mikä omalla kohdalla muistuttaa jostakin, voi toisen kohdalla hyvinkin muistuttaa jostakin aivan muusta.